sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Orvokkikakku


Pohja

Kostutus
n. 1 ½ dl maitoa
½ tl vaniljasokeria

Täyte 1
1 (à 2 g) liivatelehti
75 g tummaa suklaata
1 ½ dl vispikermaa
100 turkkilaista jogurttia
½ tl vaniljasokeria
1 rkl vettä
(sokeria)

Täyte 2
2 (à 2 g) liivatelehteä
1 ½ dl vispikermaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 ½ tl vaniljasokeria
n. 3 ½ rkl sokeria
1 ½ rkl sitruunamehua

Kuorrutus
130 g valkosuklaata
50 g suolatonta voita
n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 2 rkl tomusokeria tai maun mukaan

Koristeluun
syötäviä kukkia



Tee pohja ohjeen mukaan ja anna jäähtyä.

Tee ensimmäinen täyte. Laita liivatelehti likoamaan. Sulata suklaa. Vaahdota vispikerma. Sekoita turkkilainen jogurtti, suklaasula, vaniljasokeri ja kermavaahto keskenään. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon kuivaksi puristettu liivatelehti.  Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen. Mausta tarvittaessa sokerilla.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.  Kostuta alin pohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kaada päälle ensimmäinen täyte.

Tee toinen täyte. Laita liivatelehdet kylmän veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma. Sekoita kermavaahto, turkkilainen jogurtti, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kiehauta sitruunamehu ja sekoita joukkoon kuivaksi puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen.
Kostuta toinen pohja vaniljamaidolla ja kaada päälle toinen täyte. Nosta päälle viimeinen pohjalevy ja kostuta lopulla maidolla. Laita kakku jääkaappiin hyytymään ja maustumaan seuraavaan päivään.

Tee kuorrutus. Sulata valkosuklaa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella ja lisää sekaan tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon suklaasula ja mausta tomusokerilla. Levitä kuorrutus kakun pintaan. Koristele syötävillä kukilla.

Mansikkakuppikakut mascarponevaahdolla (mansikkamuffinssit)

n. 12 kpl

Ainekset
125 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 tl)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1 ¼ dl (n. 140 g) vaniljajogurttia
200 g tuoreita mansikoita viipaloituna

Kuorrutus ja koristelu
1 ¼ dl vispikermaa
125 g Mascarpone -juustoa
1 tl vaniljasokeria
½ dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
tuoreita mansikoita



Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon huolellisesti pestyn sitruunan kuoriraaste. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhoseos vuorotellen vaniljajogurtin kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin muffinssipellille. Paina jokaiseen muffinssiin mansikkaviipaleita ja paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 17 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee kuorrutus. Vaahdota vispikerma. Sekoita kermavaahdon joukkoon Mascarpone, vaniljasokeri, tomusokeri ja sitruunamehu. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Pursota kuorrutetta muffinssien päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla.


Vinkki! Muffinssit maistuvat myös ilman kuorrutusta!

ohje päivitetty 31.5.2015

lauantai 30. toukokuuta 2015

Pavlova



Pohja
5 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa

Täyte
2 ½ dl vispikermaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 tl sitruunamehua
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Päälle
tuoreita marjoja
tomusokeria



Erottele keltuaiset valkuaisista. Laita valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan, mieluiten teräksiseen tai lasiseen kulhoon. Valkuaisten sekaan ei saa tulla lainkaan keltuaista!

Sekoita 1 dl sokeria, vaniljasokeri ja maissitärkkelysjauhot.

Aloita huoneenlämpöisten valkuaisten vatkaaminen pienimmällä teholla. Lisää vähitellen tehoa. Kun valkuaiset ovat vaahtoutuneet lisää sekaan sokeri vähitellen, pienissä erissä. Vatkauksen loppupuolella vähennä pienimmälle teholle ja lisää vaahdon sekaan pienissä erissä sokeri-vaniljasokeri-maissitärkkelyssekoitus. Kun marenki on valmis, eli kun se on paksua ja kiiltävää, lisää sekaan valkoviinietikka.

Levitä marenkivaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille n. 23 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi. Tee keskelle syvennys. Paista marenkipohjaa uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 h 20 minuuttia – 1 h 30 minuuttia. Sammuta uuni ja anna pohjan kuivua ja jäähtyä uunissa.

Tee täyte sillä aikaa kun marenkipohja kypsyy uunissa. Vaahdota vispikerma ja lisää sekaan turkkilainen jogurtti. Mausta sitruunamehulla, sokerilla ja vaniljasokerilla. Laita täyte jääkaappiin maustumaan kunnes marenkipohja on jäähtynyt.

Täytä pavlova vasta hieman ennen tarjoilua! Irrota jäähtynyt marenkipohja leivinpaperista ja nosta varovasti esim. leveää lastaa apuna käyttäen tarjoilulautaselle. Levitä pohjan päälle täyte ja tuoreet marjat. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Pienet gluteenittomat perunapizzat


Kevään ja kesän juhlia suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon myös erityisruokavaliota noudattavat. Esim. gluteenitonta ruokavaliota noudattavat eivät voi syödä vehnää, ruista, ohraa eikä näitä viljoja sisältäviä ruokia ja elintarvikkeita. Kyseisiä viljatuotteita voidaan gluteenittomassa ruokavaliossa korvata esim. riisillä, maissilla, tattarilla ja hirssillä.

Vuohelan Herkulla on jauhoja ja jauhoseoksia, kuten esim. lettujauhoja, blinijauhoseosta, suklaakakkuseosta sekä pulla- ja munkkijauhoseosta, joita voi käyttää kun leipoo gluteenittomasti. Näitä tuotteita voi tilata Vuohelan Herkun verkkokaupasta.

Minä pääsin Blogiringin kautta testaamaan Vuohelan Herkun Farina gluteenitonta pizza- ja piirakkapohjaseosta, josta tein minipizzoja.


14-16 kpl

Ainekset

Pohja
2 dl vettä
¼ pkt tuorehiivaa
3 rkl oliiviöljyä
300 g Farina pizza- ja piirakkapohjaseosta

Täyte
n. 250 g yleisperunaa
n. 1 rkl oliiviöljyä
n. ¼ tl suolaa
n. ½ tl timjamia
n. ½ tl rosmariinia
1 pieni punasipuli
n. ½ prk Créme Bonjour valkosipuli-yrtit –fraichea
juustoraastetta

Pinnalle ja koristeluun
(ranskankermaa)
tuoretta rucolaa



Tee pizzapohjat. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon oliiviöljy sekä Farina pizza- ja piirakkapohjaseos. Sekoita tasaiseksi. Laita noin puoleksi tunniksi liinan alle kohoamaan ja tekeytymään.

Tee täyte. Kuori perunat ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Laita perunaviipaleet kulhoon ja lisää sekaan oliiviöljy, suola, timjami ja rosmariini.  Sekoita ja anna maustua. Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi.


Leikkaa pizzataikina noin 14–16 pieneen palaan. Litistä tai kauli taikinapalat pieniksi pizzapohjiksi. Laita pohjat leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä pohjien päälle Créme Bonjour –fraichea. Lisää punasipuli- sekä perunaviipaleet. Ripottele pinnalle hieman juustoraastetta.


Paista pizzat uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15–20 minuuttia. Anna pizzojen hieman jäähtyä ja halutessasi valuta pinnalle hieman ranskankermaa. Koristele tuoreella rucolalla. 


Yhteistyössä

www.vuohelanherkku.fi


www.blogirinki.fi


maanantai 4. toukokuuta 2015

Kesän kuumin blogi -äänestys



Kesän kuumin blogi -kilpailu on käynnistynyt. Blogirinki Median blogit kisaavat Kesän kuumin blogi -tittelistä ja Vaaleanpunainen Nonparelli on yksi ehdokkaista leivonta-kategoriassa. Kategorioita on kolme: lifestyle, leivonta ja ruoka.

Käy äänestämässä ja voit voittaa itsellesi upean Arabian kattauksen (arvo 350€). Äänestysaika on 31.5.2015 asti.


Äänestämään pääset tästä.