Tässä pitkästä aikaa yksi suolainen ohje ja peräti blogini toinen suolainen piirakka!;) Itse tykkään suolaisista piirakoista, pasteijoista yms., mutta jostain syystä niitä tulee aika harvoin tehtyä. Tällä viikolla ollaan vietetty sipuliviikkoa ja sen kunniaksi päätin tehdä juusto-sipulipiirakan.
Pohja
125 g margariinia
3 dl Sunnuntai täysjyvävehnäjauhoja
½ dl kylmää vettä
1 dl juustoraastetta (emmental)
Täyte
500 g sipulia
öljyä paistamiseen
200 g Italialaiset yrtit tuorejuustoa (Crème Bonjour)
1 dl ruokakermaa tai kuohukermaa
2 munaa
(½ tl suolaa)
mustapippuria
1 dl juustoraastetta
1 prk (366 g/200g) Pirkka salaattjuustokuutioita suolavedessä
Koristeluun
ruohosipulia
Tee pohja. Nypi margariini ja jauhot
sekaisin. Lisää joukkoon vesi ja sekoita. Lisää juustoraaste ja sekoita
tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuoan (halk. 27 cm) pohjalle ja
reunoille.
Tee täyte. Kuori ja leikkaa sipulit suikaleiksi. Paista
sipulisuikaleet öljytilkassa pehmeiksi. Sekoita keskenään tuorejuusto,
ruokakerma ja munat. Lisää joukkoon sipulisuikaleet, suola, mustapippuri,
juustoraaste ja suolavedestä valutetut salaattijuustokuutiot. Sekoita täyte
tasaiseksi.
Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla
200 asteessa noin 40 minuuttia. Koristele piirakka ruohosipulilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti