sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Puolukkainen maustekakku


Taikina
100 g voita
1 ½ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 ½ tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua neilikkaa
2 tl kanelia
150 g vaniljajogurttia

Puolukkatäyte
2 ½ dl puolukoita (pakaste)
n. 1 rkl vettä
3/4 dl hillosokeria

Pinnalle
tomusokeria


Aloita valmistamalla puolukkatäyte. Mittaa puolukat ja vesi kattilaan. Lämmitä ja lisää sekaan hillosokeri. Anna seoksen kiehua hiljalleen noin 10–12 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee. Jäähdytä.

Tee taikina. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri. Lisää joukkoon huoneenlämpöiset munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, ruokasooda, inkivääri, neilikka ja kaneli. Siivilöi jauhoseos vuorotellen vaniljajogurtin kanssa taikinaan. Lisää joukkoon puolukkatäyte ja sekoita varovaisesti tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kahvikakkuvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 35-45 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna hieman jäähtyä ja kumoa tarjoiluvadille.

Halutessasi siivilöi jäähtyneen kakun pinnalle tomusokeria.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!


torstai 18. joulukuuta 2014

Helppo suklaafudge


Oletko jo näitä helppoja suklaafudgeja kokeillut? Suosittelen sen tekemään!:) Törmäsin näihin jossain jo viime vuonna, mutta blogiin asti en ohjetta ehtinyt laittaa. Nämä helpot suklaafudget valmistuvat hetkessä, eikä edes tarvita lämpömittaria. Halutessaan voi laittaa esim. kuivattuja marjoja tai sekä marjoja että pähkinärouhetta oman maun mukaan. Myös suklaata voi vaihtaa oman mielensä mukaan. Minä käytin sekä tummaa- että maitosuklaata.


Ainekset

2 dl pähkinärouhetta (esim. pekaani-, saksan- tai cashewpähkinöitä) tai mantelirouhetta
200 g tummaa suklaata
200 g maitosuklaata
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa


Vuoraa vuoka (esim. 20 x 20 cm) leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi kevyesti öljyllä.

Rouhi pähkinät/mantelit ja paahda rouhe kuivassa pannussa kunnes se on saanut hieman väriä.

Rouhi sekä tumma- että maitosuklaa. Kaada kondensoitu maito kattilaan/kulhoon ja lisää sekaan suklaarouhe. Lämmitä seos vesihauteessa kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Mausta vaniljasokerilla sekä ripauksella suolaa. Sekoita joukkoon pähkinärouhe. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin vähintään noin tunniksi tai kunnes seos on jähmettynyt. Leikkaa fudge paloiksi.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Daim-suklaa


Ainekset
50 g voita
1 dl sokeria
1 ½ tl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ dl mantelijauhetta
¾ dl kuohukermaa
1 dl vaaleaa siirappia

Kuorrutus
n. 200 g Marabou maitosuklaata
                            
                            
Sulata voi paistinpannussa (Daim-seos palaa herkemmin pohjaan kattilassa). Lisää voisulan joukkoon sokeri, kaakaojauhe, mantelijauhe, kuohukerma ja siirappi. Kuumenna ja keitä miedolla/keskilämmöllä kunnes seos on 140 astetta (noin 15 minuuttia) koko ajan sekoittaen (varsinkin keittoajan loppupuolella!). Valmis seos on aika paksua/kiinteää.

Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä lastalla tai veitsellä noin 3-4 mm paksuksi levyksi. Huom. seos on todella kuumaa ja se jämähtää nopeasti! Anna jäähtyä ja kovettua.

Sulata kuorrutusta varten maitosuklaa. Halutessasi temperoi suklaa (katso ohje täältä), jotta se kestää huoneenlämmössä paremmin. Itse en temperoinut ja kuorrutus oli pehmeää ja suli. Levitä suklaasula jäähtyneen ja kovettuneen levyn päälle. Anna suklaan kovettua pintaan ja taittele paloiksi. Voit myös halutessasi ensin taitella levyn paloiksi ja sen jälkeen dipata palat suklaasulassa.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Suomen Sokerin tuotepaketin arvonnan voittaja

Suomen Sokerin tuotepaketin arvonta on ratkennut ja voittaja on Pikkuinen Pinkki Keittiö kommentillaan "Itsetehtyä lakua olen halunnut näin joulun alla kokeilla, ja tehtävälistalla onkin. Olisiko sinulla hyvää ohjetta siihen? Pari erilaista olen jo bongannut, ja toista niistä aion vkonlopulla kokeilla."

Kiitoksia kaikille kommenteista ja paljon onnea voittajalle! Lakritsin tekoa en ole kokeillut, mutta kuulostaa kiinnostavalta ja pitää kyllä joskus testata, kuten myös EevaM:n ehdottamaa lakritsifudgea sekä Maarian ehdottamaa lakritsitoffeeta. Lisäksi toivottiin marmeladia, suklaisia makeisohjeita ja joululeipää. Myös nämä ovat tekolistallani ja katsotaan ehdinkö laittaa blogiin ennen joulua!:) Seuraavaksi blogiin on tulossa Daimin ohje.



www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Suomen Sokeri

lauantai 6. joulukuuta 2014

Valkosuklaatryffeli


Herkulliset valkosuklaatryffelit sopivat hyvin sekä itsenäisyyspäivän että joulun juhlapöytään. Tryffelit ovat helppo valmistaa ja jos kuorruttaminen tuntuu tahmealta ja työläältä, voi tryffelit myös pyörittää esim. tomusokerissa tai Marianne-karkkimurskassa. Nämä valkosuklaatryffelit ovat maustettu piparminttuöljyllä, joka antaa raikkaan maun makealle valkosuklaalle. Idean piparminttuöljyn käyttöön sain Norrmejerier-sivuilta.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


15-20 kpl

Ainekset
1 ¼ dl kuohukermaa
250 g valkosuklaata
n. 1 tippa piparminttuöljyä (apteekista)

Kuorrutus
200-300 g valkosuklaata


Kiehauta kerma kattilassa. Nosta kattila sivuun ja lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Mausta seos piparminttuöljyllä. Sekoita, anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin vähintään n. 4-5 tunniksi tai mielellään yön yli.

Muotoile massasta n. 15-20 palloa ja siirrä takaisin jääkaappiin noin tunniksi. 

Sulata kuorrutusta varten valkosuklaa ja anna suklaasulan jäähtyä. Pyörittele pallo kerrallaan suklaasulassa ja laita pallot jääkaappiin jähmettymään. 

Säilytä tryffeli jääkaapissa ja nosta hieman ennen tarjoilua esille.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Polkatoffee


Itse tehdyt makeiset kuuluvat jouluun ja ne ovat myös kiva lahjaidea. Meillä tehdään jouluksi yleensä nekkuja ja toffeeta. Tänä vuonna yritin tehdä myös polkakarkkeja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Massa jämähti todella nopeasti ja tarttui öljyttyyn alustaan kiinni. Jospa vielä kerran kokeilisi ennen joulua..:) Polkakarkkien lisäksi olisi vielä tarkoitus tehdä fudgea ja marmeladia.

Mitä joulumakeisia teillä yleensä tehdään? Olisiko joku makeisohje (tai muu ohje) jota toivoisit blogiin? Jätä postauksen alle kommentti, niin olet mukana arvonnassa. Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan tuotepaketti, joka sisältää glukoosisiirapin, tumman muscovadosokerin ja vaniljasokerin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Viimeinen päivä osallistua arvontaan on sunnuntaina 7.12.



Ainekset
50 g voita
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria
1 dl vaaleata siirappia
½ dl glukoosisiirappia
1 ½ maustemittaa etikkaa
5-6 tippaa piparminttuöljyä (apteekista)

Pinnalle
n. 50–100 g polkakarkkeja murskattuna




Laita pinnalle tulevat polkakarkit paksuun pakastepussiin ja murskaa karkit esim. vasaralla.

Vuoraa n. 15x20 cm vuoka leivinpaperilla.

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan voi, kerma, sokeri, fariinisokeri, vaalea siirappi, glukoosisiirappi ja etikka. Kuumenna ja keitä keskilämmöllä, kunnes seos on 120–125 astetta (mitä lämpimämpi seos, sen kovempi toffee).


Nosta kattila liedeltä ja lisää piparminttuöljy (varo höyryjä). Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Ripottele heti pinnalle tuleva polkakarkki-murska. Tarvittaessa painele kevyesti lastalla pintaan kiinni. Anna jähmettyä ja viilentyä huoneenlämmössä ja leikkaa toffee paloiksi.


Vinkki! Jos haluat pehmeän ja murenevan toffeen, sekoita n. 70 g karkkimurskaa valmiin toffeemassan sekaan.


www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Suomen Sokeri



torstai 27. marraskuuta 2014

Suklaamarengit



n. 15 kpl

Ainekset
50 g tummaa suklaata
4 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 maustemittaa valkoviinietikkaa



Sulata suklaa ja anna jäähtyä.

Lämmitä vesi kattilassa. Erottele valkuaiset huolellisesti keltuaisista ja laita valkuaiset kulhoon, joka mahtuu olemaan kattilan päällä. Lisää valkuaisten joukkoon sokeri ja valkoviinietikka. Vatkaa seosta hiljalleen vesihauteessa, kunnes seos hieman lämpenee ja sokeri sulaa eikä sokeri enää tunnu vaahdon seassa. Nosta kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista, kunnes marenkivaahto on huoneenlämpöistä. Kun marenki on valmis, eli kun se on paksua ja kiiltävää, käännä varovasti sekaan suklaasula. Älä sekoita liikaa, jos haluat että marengeista erottuu suklaaraidat. Nostele lusikalla kekoja leivinpaperilla vuoratuille pelleille. Paista marenkeja 120 asteessa noin 1- 1h 15 min. Marenkien on tarkoitus jäädä sisältä hieman tahmeiksi.