lauantai 22. elokuuta 2015
Mangosmoothie
Ainekset
300 g pakastemangoa
1 dl appelsiinitäysmehua tai appelsiini-mango mehumaitoa
200 g maustamatonta AB-jogurttia
½ dl rasvatonta maitoa
(n. ½ dl vettä)
sokeria maun mukaan
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Mausta sokerilla. Tarjoile.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Orvokkikakku
Pohja
3 munan
tumma sokerikakkupohja
Kostutus
n. 1 ½ dl
maitoa
½ tl
vaniljasokeria
Täyte 1
1 (à 2 g) liivatelehti
75 g tummaa
suklaata
1 ½ dl
vispikermaa
100
turkkilaista jogurttia
½ tl
vaniljasokeria
1 rkl vettä
(sokeria)
(sokeria)
Täyte 2
2 (à 2 g) liivatelehteä
1 ½ dl
vispikermaa
100 g
turkkilaista jogurttia
1 ½ tl
vaniljasokeria
n. 3 ½ rkl
sokeria
1 ½ rkl
sitruunamehua
Kuorrutus
130 g
valkosuklaata
50 g
suolatonta voita
n. 150 g
maustamatonta tuorejuustoa
n. 2 rkl
tomusokeria tai maun mukaan
Koristeluun
syötäviä kukkia
Tee pohja
ohjeen mukaan ja anna jäähtyä.
Tee
ensimmäinen täyte. Laita liivatelehti likoamaan. Sulata suklaa. Vaahdota
vispikerma. Sekoita turkkilainen jogurtti, suklaasula, vaniljasokeri ja
kermavaahto keskenään. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon kuivaksi puristettu liivatelehti. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen
samalla sekoittaen. Mausta tarvittaessa sokerilla.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin pohja vaniljasokerilla
maustetulla maidolla. Kaada päälle ensimmäinen täyte.
Tee toinen
täyte. Laita liivatelehdet kylmän veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma.
Sekoita kermavaahto, turkkilainen jogurtti, sokeri ja vaniljasokeri keskenään.
Kiehauta sitruunamehu ja sekoita joukkoon kuivaksi puristetut liivatelehdet.
Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen.
Kostuta toinen
pohja vaniljamaidolla ja kaada päälle toinen täyte. Nosta päälle viimeinen
pohjalevy ja kostuta lopulla maidolla. Laita kakku jääkaappiin hyytymään ja
maustumaan seuraavaan päivään.
Tee
kuorrutus. Sulata valkosuklaa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella ja
lisää sekaan tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon suklaasula ja
mausta tomusokerilla. Levitä kuorrutus kakun pintaan. Koristele syötävillä
kukilla.
Mansikkakuppikakut mascarponevaahdolla (mansikkamuffinssit)
n. 12 kpl
Ainekset
125 g voita
1 ½ dl
sokeria
2 munaa
1 sitruunan raastettu
kuori (n. 1 tl)
3 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
½ tl
ruokasoodaa
2 tl
vaniljasokeria
1 ¼ dl (n.
140 g) vaniljajogurttia
200 g
tuoreita mansikoita viipaloituna
Kuorrutus ja koristelu
1 ¼ dl
vispikermaa
125 g
Mascarpone -juustoa
1 tl
vaniljasokeria
½ dl
tomusokeria
1 tl
sitruunamehua
tuoreita
mansikoita
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset
munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon huolellisesti pestyn
sitruunan kuoriraaste. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda
ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhoseos vuorotellen
vaniljajogurtin kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin muffinssipellille.
Paina jokaiseen muffinssiin mansikkaviipaleita ja paista 200 asteessa uunin
keskiosassa noin 17 minuuttia. Anna jäähtyä.
Tee kuorrutus. Vaahdota vispikerma. Sekoita
kermavaahdon joukkoon Mascarpone, vaniljasokeri, tomusokeri ja sitruunamehu.
Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Pursota kuorrutetta muffinssien päälle ja
koristele tuoreilla mansikoilla.
Vinkki! Muffinssit maistuvat myös ilman kuorrutusta!
ohje päivitetty 31.5.2015
lauantai 30. toukokuuta 2015
Pavlova
Pohja
5 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
Täyte
2 ½ dl vispikermaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 tl sitruunamehua
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Päälle
tuoreita marjoja
tomusokeria
5 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
Täyte
2 ½ dl vispikermaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 tl sitruunamehua
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Päälle
tuoreita marjoja
tomusokeria
Erottele keltuaiset valkuaisista. Laita valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan, mieluiten teräksiseen tai lasiseen kulhoon. Valkuaisten sekaan ei saa tulla lainkaan keltuaista!
Sekoita 1 dl sokeria, vaniljasokeri ja maissitärkkelysjauhot.
Aloita huoneenlämpöisten valkuaisten vatkaaminen pienimmällä teholla. Lisää vähitellen tehoa. Kun valkuaiset ovat vaahtoutuneet lisää sekaan sokeri vähitellen, pienissä erissä. Vatkauksen loppupuolella vähennä pienimmälle teholle ja lisää vaahdon sekaan pienissä erissä sokeri-vaniljasokeri-maissitärkkelyssekoitus. Kun marenki on valmis, eli kun se on paksua ja kiiltävää, lisää sekaan valkoviinietikka.
Levitä marenkivaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille n. 23 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi. Tee keskelle syvennys. Paista marenkipohjaa uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 h 20 minuuttia – 1 h 30 minuuttia. Sammuta uuni ja anna pohjan kuivua ja jäähtyä uunissa.
Tee täyte sillä aikaa kun marenkipohja kypsyy uunissa. Vaahdota vispikerma ja lisää sekaan turkkilainen jogurtti. Mausta sitruunamehulla, sokerilla ja vaniljasokerilla. Laita täyte jääkaappiin maustumaan kunnes marenkipohja on jäähtynyt.
Täytä pavlova vasta hieman ennen tarjoilua! Irrota jäähtynyt marenkipohja leivinpaperista ja nosta varovasti esim. leveää lastaa apuna käyttäen tarjoilulautaselle. Levitä pohjan päälle täyte ja tuoreet marjat. Siivilöi pinnalle tomusokeria.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Pienet gluteenittomat perunapizzat
Kevään ja kesän juhlia suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon myös
erityisruokavaliota noudattavat. Esim. gluteenitonta ruokavaliota noudattavat
eivät voi syödä vehnää, ruista, ohraa eikä näitä viljoja sisältäviä
ruokia ja elintarvikkeita. Kyseisiä viljatuotteita voidaan gluteenittomassa
ruokavaliossa korvata esim. riisillä, maissilla, tattarilla ja hirssillä.
Vuohelan Herkulla on jauhoja ja jauhoseoksia, kuten
esim. lettujauhoja, blinijauhoseosta, suklaakakkuseosta sekä pulla- ja
munkkijauhoseosta, joita voi käyttää kun leipoo gluteenittomasti. Näitä tuotteita voi tilata Vuohelan Herkun verkkokaupasta.
Minä pääsin
Blogiringin kautta testaamaan Vuohelan Herkun Farina gluteenitonta pizza- ja
piirakkapohjaseosta, josta tein minipizzoja.
14-16 kpl
Ainekset
Pohja
2 dl vettä
¼ pkt tuorehiivaa
3 rkl oliiviöljyä
300 g
Farina pizza- ja piirakkapohjaseosta
Täyte
n.
250 g yleisperunaa
n.
1 rkl oliiviöljyä
n.
¼ tl suolaa
n.
½ tl timjamia
n.
½ tl rosmariinia
1
pieni punasipuli
n.
½ prk Créme Bonjour valkosipuli-yrtit –fraichea
juustoraastetta
Pinnalle ja koristeluun
(ranskankermaa)
tuoretta
rucolaa
Tee
pizzapohjat. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon oliiviöljy
sekä Farina pizza- ja piirakkapohjaseos. Sekoita tasaiseksi. Laita noin
puoleksi tunniksi liinan alle kohoamaan ja tekeytymään.
Tee täyte.
Kuori perunat ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Laita
perunaviipaleet kulhoon ja lisää sekaan oliiviöljy, suola, timjami ja
rosmariini. Sekoita ja anna maustua.
Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi.
Leikkaa
pizzataikina noin 14–16 pieneen palaan. Litistä tai kauli taikinapalat pieniksi
pizzapohjiksi. Laita pohjat leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä pohjien
päälle Créme Bonjour –fraichea. Lisää punasipuli- sekä perunaviipaleet. Ripottele
pinnalle hieman juustoraastetta.
Paista pizzat uunin keskitasolla 200 asteessa
noin 15–20 minuuttia. Anna
pizzojen hieman jäähtyä ja halutessasi valuta pinnalle hieman ranskankermaa.
Koristele tuoreella rucolalla.
Yhteistyössä
![]() |
| www.vuohelanherkku.fi |
![]() |
| www.blogirinki.fi |
maanantai 4. toukokuuta 2015
Kesän kuumin blogi -äänestys
Kesän kuumin blogi -kilpailu on käynnistynyt. Blogirinki Median blogit kisaavat Kesän kuumin blogi -tittelistä ja Vaaleanpunainen Nonparelli on yksi ehdokkaista leivonta-kategoriassa. Kategorioita on kolme: lifestyle, leivonta ja ruoka.
Käy äänestämässä ja voit voittaa itsellesi upean Arabian kattauksen (arvo 350€). Äänestysaika on 31.5.2015 asti.
Äänestämään pääset tästä.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Kinuskipopcornit
Ainekset
1 ½ dl
kuohukermaa
1 ½ dl
fariinisokeria
½ dl
vaaleata siirappia
25 g voita
reilu 1 ½ litraa suolattuja popcorneja
Mittaa kuohukerma, fariinisokeri, siirappi ja voi isoon kattilaan. Keitä n. 10-15 minuuttia kunnes seos sakenee. Tiputa muutama pisara kylmään veteen. Jos pisarat jähmettyvät on seos valmis. Huomioi että mitä kauemmin keität, sen kovemmaksi kinuski tulee.
Kaada popcornit kinuskin sekaan ja sekoita. Annostele popcornit pieniin paperivuokiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













