Amerikasta kotoisin olevia
whoopies-leivoksia on kehuttu paljon ja ne ovatkin tämän hetken trendiherkkuja.
Whoopiesit ovat siis leivoksen ja pikkuleivän välimuoto.
Pari päivää sitten päätin
kokeilla whoopiesien tekoa ja muutaman kokeiluerän jälkeen päädyin tällaiseen
omaan versioon.
n. 20–25 kpl
Ainekset
100 g voita
75 g tummaa leivontasuklaata
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
¼ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
Täyte
1 prk (2 ½ dl) mansikkakermaa (Valio)
1 prk (200 g) mansikkarahkaa (Valio)
½ rkl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl mansikanmakuista tomusokeria
Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja
suola.
Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöiset munat. Kaada suklaasula ohuena
nauhana vaahdon joukkoon samalla sekoittaen.
Siivilöi jauhoseos vuorotellen
maidon kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota halkaisijaltaan
noin 4-5 cm:n kokoisia ympyröitä leivinpaperin päälle pellille. Jätä ympyröiden
väliin tilaa. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.
Tee täyte. Vaahdota mansikkakerma. Lisää kermavaahdon
joukkoon mansikkarahka, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.
Pursota
Whoopies-pohjan päälle täytettä ja nosta toinen pohja täytteen päälle.
Säilytä täytetyt Whoopiesit jääkaapissa.
Koskahan näitä herkkuja tulisi itse kokeiltua... listalla ollut jo piiitkään =)
VastaaPoistaNäyttävät herkuilta!
Kiitos Kirsi!:) Minunkin leivontalista kasvaa koko ajan!;)
VastaaPoistaNäyttää kyllä tosi hyvältä! Täytyy ottaakin tämä ohje talteen, jos tulisi joskus kokeiltua :)
VastaaPoistaKauniita ja herkullinen täyte!
VastaaPoistaOvta todella kauniita. Minäkin olen kokeillut muutamalla ohjeella, vaan en ollut niihin olleskaan tyytyväinen, enkä ole sitten viitsinyt ruveta ohjetta venkslaamaan... kaunis pinta tulee tällä sinun ohjeellasi tehtynä näköjään ja täyte on taatusti paremman makuista mitä vaahtisseos. Sieppaan siis ohjeen minäkin heti talteen. Iso kiitos.
VastaaPoistaMä tein kans mansikkatäytteisiä whoopieseja, herkullisia tuli kyllä.
VastaaPoistaEns kerralla ajattelin koittaa suklaa/banaani, tai vanilja/suklaa täytteellä ;)
Noora - http://withthefloww.blogspot.fi/
Kiitoksia kommenteista!:)
VastaaPoistaMimmi M: Minäkin kokeilin aika monta ohjetta, enkä ollut lainkaan tyytyväinen! Kuorista tuli mm. littanoita ja jauhomaisia.. Uskon että vaahtisseoksella näistä tulisi aika makeita..
Noora: Suklaa/banaani ja vanilja/suklaa kuulostaa herkulliselta!:)
Kauniita! Mä kokeilin suklaa- ja vaahtistäytteillä. Suklaatäyte oli parempi, enemmän makua, vaikka vaahtiksista muuten tykkäänkin. Eivät vaan maistuneet millekään tuolla suklaisten pohjien välissä.
VastaaPoistaEve: Niinhän se varmaan muuten onkin, ettei vaahtistäyte paljon maistuisi tuossa välissä. Itse olen vielä vasta kokeillut suklaatäytteellä (suklaatuorejuusto)ja tällä mansikkatäytteellä..:)
VastaaPoistaVoikohan nuo pohjat pakastaa ja täyttää myöhemmin?
VastaaPoistaKyllä voi pakastaa.
VastaaPoistaHerkullisiltahan nuo näyttävät! Pitää kokeilla.. ♥
VastaaPoista