Kukkaruukku on kuorrutettu sokerikreemillä ja päällystetty marsipaanilla ruukun ollessa ”väärinpäin” (kuten ohjeessa). En tiedä oliko tämä järkevää, koska marsipaani lähti vähän ajan päästä oikeinpäin käännyttynä liukumaan reunoja pitkin alaspäin. Toisaalta marsipaanin alla oleva kreemi saattoi olla liian löysä eikä marsipaani tahtonut sen takia oikein pysyä paikoillaan.
Kakkua kasasin pieneen muovisankoon, jonka sisällä oli muovipussi. Näin kakku sai suoraan oikean muodon eikä tarvinnut täyttövaiheen jälkeen ruveta leikkaamaan kakkua oikean muotoiseksi.
Pohja
n. ½- ¾ kaakaokääretorttupohjaa
Kostutus
n. ½ - ¾ dl maitoa + ½ tl vaniljasokeria
Täyte
3 liivatelehteä
2 ½ dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g tummaa suklaata (n. 100 g sulatettuna ja 50 g rouhittuna)
(1 rkl sokeria)
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kahvia
Kuorrutus
Kaakao-sokerikreemiä (n. 70 g margariinia, 2 dl tomusokeria, ¾ rkl tummaa kaakaojauhetta, n. ¾ rkl vettä)
marsipaania (värjätty punaisella, oranssilla, ruskealla ja mustalla pastavärillä)
Koristeet
Kukat ja lehdet ovat marsipaanin, sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoitusta. Kukat on tehty tämän sarjan pienimmällä muotilla ja lehdet tehty tämän sarjan isoimmalla ja toiseksi isoimmalla muotilla.
Tee näin: Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri, sulatettu suklaa ja suklaarouhe. Kiehauta kahvi kattilassa ja lisää kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen.
Kasaa kakku pieneen sankoon (tai toiseen samanmuotoiseen astiaan). Muista laittaa sangon/astian sisäpuolelle muovipussi/muovikelmua, niin saat kakun myös myöhemmin irrotettua. Anna kakun maustua ja täytteen jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kumoa kakku lautaselle ja vedä muovikelmu/muovipussi varovasti pois kakun ympäriltä. Itse kuorrutin siis kakkua kaakao-sokerikreemillä ja päällystin kakun marsipaanilla sen ollessa ”väärinpäin”, mutta varmempi tapa saada marsipaani pysymään paikoillaan on kuorruttaa kakku sen ollessa oikeinpäin.
Kun olin kuorruttanut kakun sokerikreemillä ja marsipaanilla, laitoin sen vielä hetkeksi jääkaappiin ennen kuin käänsin sen oikeinpäin.
Kukkien alle laitoin hieman kääretorttupohjan-jämiä, jotta kukat tulisivat ylemmäksi. Kääretorttupohjapalojen päälle laitoin hiukan kaakao-sokerikreemiä.
Yläreuna kiinnitetty sokerikuorrutteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti